Koulutussetelit käyvät nyt myös Laatukeskuksen koulutuksiin ja tapahtumiin

Onko intohimonasi organisaation laadun ja toiminnan kehittäminen? Iloksemme voimme ilmoittaa, että Koulutussetelit käyvät nyt myös Laatukeskuksen palveluihin.

Laatukeskus on olemassa, jotta huomisen lehdestä voisimme lukea enemmän menestystarinoita organisaatioista ympäri Suomen. Globaalissa maailmassa kun emme voi kilpailla hinnalla, mutta laadulla voimme.

Suomen Laatuyhdistys ry eli Laatukeskus on toiminut suomalaisen kilpailukyvyn puolesta jo vuodesta 1966. Kokenut toimija on yli 50 vuoden ajan edistänyt suomalaisten organisaatioiden pitkäjänteistä laatutyötä ja kestävän kilpailukyvyn kehittämistä.

Laatukeskuksella tarjolla monipuolinen valikoima koulutuksia ja tapahtumia kilpailukyvyn kehittämiseen

Laatukeskuksen palveluvalikoimaan kuuluu kattavasti erilaisia kursseja, valmennuksia ja tapahtumia, joissa keskitytään organisaation laadun ja toiminnan kehittämiseen nyt ja tulevaisuudessa.

Koulutuksia ja valmennuksia on tarjolla sekä aloitteleville että jo pidempään laatu- ja kehitystehtävissä työskennelleille. Voit kehittää ammattitaitoasi syventymällä joko yksittäisten aihepiirien kursseihin tai osallistumalla kokonaisvaltaisiin valmennuksiin. Laatukeskuksen kouluttajat ovat vahvoja asiantuntijoita, joilla on monipuolinen kokemus toiminnan kehittämiseen liittyvästä työstä ja sen sparraamisesta.

Laatukeskuksen tapahtumatarjonnasta löytyy laaja valikoima tapahtumia laatutyön kehittämisestä kiinnostuneelle. Laatukeskuksen tapahtumiin voivat osallistua eri toimialojen ja kaiken kokoisten yritysten ja organisaatioiden edustajat – kaikki, joilla on halu tehostaa toimintaansa ja parantaa sen laatua.

Koulutussetelin ja Laatukeskuksen solmiman yhteistyön myötä Koulutussetelin käyvät nyt myös Laatukeskuksen monipuolisiin koulutuksiin ja laajaan tapahtumatarjontaan.

Tutustu Laatukeskuksen palveluihin täältä.

Työnantajalle

Koulutussetelillä lisäät työntekijän motivaatiota kehittää itseään ja omaa osaamistaan. Työntekijä maksaa valitsemansa koulutuksen Koulutussetelillä kätevästi itse, jolloin sinulta säästyy aikaa sekä rahaa. Myös työsuhteen päättymiseen liittyvän koulutusvelvollisuuden voi ulkoistaa Koulutussetelillä.

Työntekijälle

Koulutusseteli mahdollistaa uudella tavalla oman osaamisesi kehittämisen sekä ammattitaidon ylläpitämisen. Saat vapaasti valita haluamasi koulutukset ja valmennukset juuri sinulle sopivaan aikaan paikasta riippumatta.

Kouluttajalle

Markkinoi koulutustarjontaasi suoraan työntekijöille Koulutussetelin avulla. Liittymällä verkostoomme mahdollistat työntekijöille vapauden valita tarvittavat koulutukset itse. Näin autat työntekijöitä kehittämään omaa osaamista ja ammattitaitoa.